lauantai 5. marraskuuta 2016

Honey, you should see me in a crown






Sepäs oli pitkä tauko.

Hejssan!

Olen taas täällä. Tai ainakin hetken, mutta yritän parhaani...
Minun piti olla vielä tauolla, mutta tuossa *miettii* eilen, sain idean kuvatarinaani (jossa näin sivumennen sanoen tulee tapahtumaan aika kaunis U-käännös), ja kuvasin sen siltä seisomalta. Saan syntymäpäivälahjaksi uuden kameran, joten tämä on viimeinen postaus vanhalla kameralla.
 Pahoittelen syvästi jo valmiiksi, sillä postaustahtini tulee olemaan varmaankin edelleen kohtuullisen hidasta, sillä minulla on ensi viikolla äikän, bilsan ja uskonnon kokeet D:

Ja olen obsessoitunut BBC! Sherlockiin.

Anyways, mennään suoraan kuvatarinan pariin!

Paitsi hetkonen, tähän väliin sellainen kommentti, että sulautan True sistersin ja True friendsin yhdeksi isoksi alkunäytökseksi. :)

PicFic:
Tell her.


Amanda, Amanda!


Rosalie: Heräsit viimeinkin!


Amanda: Rosalie?


Amanda: Miksi me olemme täällä? Miksi sinä olet täällä?

Rosalie: Hukka luuhistui. Varjot luultavasti laukaisivat jonkinlaisen puolustusmekanismin.


Rosalie: Willow sai meidät siirrettyä juuri ajoissa.


Amanda: Entä se tyttö? Charlotta?


Rosalie: Se blondiko?


Willow: Hänen muististaan on poistettu kaikki meihin liittyvä.


Willow: Se on hänelle turvallisinta.


Rosalie: En ole nähnyt kenelläkään sellaisia silmiä.


Willow: Sinähän sen tiedät.


Amanda: Selittäkää.


Rosalie: Sen jälkeen, kun olin eksynyt Hukkaan, minut löysi tyttö, jonka nimi oli Christine. Me löysimme teidät, mutta Hukan luuhistuessa emme saaneet häntä ulos.


Amanda: Kuoliko hän? O.O


Willow: Todennäköisesti.


Rosalie: Pahus, nämä loppuivat.


Rosalie: Olen hänelle ikuisessa kiitollisuudenvelassa.


Rosalie: Ilman häntä emme olisi päässeet ulos.


Amanda. Entä te?


Rosalie ja Willow: Me?

Amanda: Te. Minulle ei koskaan kerrottu mitä te olette.


Rosalie: Amanda. Me olemme Elementaaleja.



***

Moikka! *vilkutus*

(also yrittäkää olla oksentamatta tuon kuvanlaadun päälle)

4 kommenttia:

  1. Ihanaa että palasit!❤
    Ja mielenkiintoinen kuvatarinan osa.
    Laatukin oli kohdallaan, vaikka ehkä toisin väitit.
    ~Kiki
    Www.Dollmacarons.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. JES PALASIT JES TÄÄ OLI TOSI HYVÄ JATKA PIAN TAI SAA KAMERA IDK MUT TÄÄ INSPIROI ♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

    VastaaPoista

Kommentit piristävät päivääni! :)